KOULUTERVEYDENHUOLTO
Kouluterveydenhuollon tavoitteena on turvata jokaiselle oppilaalle mahdollisimman terve kasvu ja kehitys, ja siten luoda perusta terveelle aikuisuudelle. Kouluterveydenhuoltoon kuuluu oppilaan fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin seuraamisen lisäksi kouluympäristön pitäminen koululaisille sopivana yhdessä koulun henkilökunnan kanssa. Lisäksi oppilashuoltotyöryhmään osallistuminen on tärkeä osa kouluterveydenhuoltoa. Terveydenhoitaja toimii myös yhteistyökumppanina kodin ja koulun välillä.
Terveydenhoitaja tekee tarkastuksia ensimmäisen, kolmannen ja viidennen luokan oppilaille. Lääkärille koululaiset ohjataan tarpeen mukaan. Kouluterveydenhoitaja tarkastaa kaikki seitsemäsluokkalaiset lukuvuoden aikana. Terveydenhoitajan valmistelema lääkärintarkastus nuorison terveystodistusta ja ammatinvalintaa varten on yhdeksäsluokkalaisille syksyn aikana, ellei todistusta ole aiemmin kirjoitettu. Tarvittavat terveyden seurantatarkastukset hoidetaan sopimuksen mukaisesti ja rokotusohjelman mukaiset rokotukset suoritetaan. Koululääkärin, psykologin ja fysioterapeutin vastaanotoille pääsee sopimuksen mukaan eli ajanvarauksella.
7.-9. -luokkalaisille on laadittu terveyskasvatusohjelma, jossa painopistealueet ovat luokittain. Opettajat käyttävät tarvittaessa kouluterveydenhoitajan, koululääkärin tai muiden terveyskasvatusasiantuntijoiden apua tuntien järjestämisessä.
Kouluterveydenhoitaja Merja Stranius on tavattavissa
yhtenäiskoululla ti, to ja pe puh. 017 171 145
Koululääkärinä toimii Raakel Laukkanen. Kouluterveydenhuollolla on käytettävissään myös psykologi Anne Könösen ja kuntoutuksen palvelut.
KOULUHAMMASHUOLTO
Oppilaiden hampaat hoidetaan Keiteleen hammashoitolassa.
Yhteystiedot: Ajanvaraus klo 8-12 puh. 017 171 156
Hammaslääkäri Jussi Aulamo
Suuhygienisti Pirkko Rautkorpi
Hammashoitolasta kutsutaan oppilaat hammaslääkärin ja suuhygienistin luokse. Tällöin tehdään tarkastus ja annetaan hoito-ohjeita. Tarvittaessa varataan vastaanottoaika ehkäisevää ja korjaavaa hoitoa varten. Tarkastuksen yhteydessä selvitetään myös mahdollinen oikomishoidon tarve. Oikomishoito aloitetaan, jos on odotettavissa toiminnallisia häiriöitä purennan kehityksessä. Oikomishoidosta neuvotellaan aina huoltajien kanssa.
Vaikka oppilaat voivat käydä hammaslääkärissä kouluaikana, se ei ole koulun toimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että oppilaat tekevät hammaslääkärimatkat vanhempien vastuulla. Jos vanhemmat katsovat, ettei heidän lapsensa voi käydä hammashoitolassa yksin tai parin kanssa, voivat he hankkia lapselleen saattajan tai sopia hammashoitolan ajan kouluajan ulkopuolella.
Yli 15-vuotiaalle varatun ajan käyttämättä jättämisestä peritään 27 euron veloitus.