Vesihuolto

Valtuusto on 16.12.2004 hyväksynyt Keiteleen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelman, jonka päivitys valmistuu vuoden 2010 loppuun mennessä.

Kehittämissuunnitelma kattaa koko kunnan alueen. Suunnitelmassa esitetään kunnan aluetta koskevat vesihuoltopalvelujen kehittämistoimenpiteet, päämäärät, organisatoriset linjaukset, kehittämissuunnitelman liittyminen muuhun suunnitteluun ja yhdyskuntarakenteen kehittymiseen. Kunnan oman vesihuoltolaitoksen lisäksi kunnan alueella toimii viisi vesiosuuskuntaa ja – yhtymää.

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet

Keiteleen kunnan alueella toimiville vesihuoltolaitoksille on kunnanhallitus hyväksynyt toiminta-alueet. Vesihuoltolaitos huolehtii toiminta-alueellaan vesihuollosta yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti.

Keiteleen kunnan vesihuoltolaitos

Keiteleen kunnan vesihuoltolaitos huolehtii puhtaan veden jakelusta sekä jätevesien johtamisesta ja käsittelystä omalla toiminta-alueellaan (taajama-alue).

Vesihuoltolaitoksen talousvesi on kokonaan laadultaan hyvälaatuista pohjavettä. Vedenottamoista kaksi sijaitsee kunnan eteläosassa,  Maaherranniemen ja Purolan vedenottamot ja uusin vedenottamo sijaitsee kunnan pohjoisosassa, Viinikkalan vedenottamo. Kaikki jakeluun tuleva raakavesi käsitellään ph -arvon nostamiseksi kalkkikivellä/ soodalla. Vettä myydään: Vesiosuuskunta Sakulle, Hemmingin, Kummunkylän-Leppäselän sekä Säviän vesiosuuskunnille.

Kaikki jätevesilaitoksen toiminta-alueella syntyvät jätevedet johdetaan Suotiellä sijaitsevalle  jätevedenpuhdistamolle. Puhdistamo on rakennettu vuonna 1983 ja sen peruskorjaus ja laajennus valmistui 2001.

Vesihuoltomaksut

Vesihuoltolaitoksen taksa sisältää liittymismaksut, perusmaksut ja käyttömaksut. Vesihuoltolaitoksen palvelumaksut sisältävät mm. vesimittarin tarkistusmaksut, vesimittarin luentamaksun, lisä- ja erillisvesimittarimaksun, asiakkaan tilaamat tavanomaiseen kunnossapitoon kuulumattomat työt.

Omistajan/käyttäjän vaihdos

Kiinteistön omistajan/käyttäjän vaihdoksesta on ilmoitettava kunnan tekniseen toimistoon. Omistajan/käyttäjän vaihdosasioita sekä laskutuksista hoitaa teknisen toimiston kanslisti.

Keiteleen kunnan vesi- ja viemärilaitos

Yhteys- ja lisätiedot:

Kari Nuutinen
Tekninen johtaja
0400-575169
kari.nuutinen@keitele.fi 

Anne Rajala
Kanslisti
040-4894818
anne.rajala@keitele.fi 

Risto Marttila
Vesilaitoksen hoitaja
040-8387596
risto.marttila@keitele.fi

Marko Ikäläinen
Puhdistamon hoitaja
040-7460956
marko.ikalainen@keitele.fi

 

Käyntiosoite:
Tekninen toimisto
Äyräpääntie 2C
72600  KEITELE

Linkit