Tsemppiohjaaja
Tsemppiohjaaja toimii koulupäivän aikana eri oppilasryhmissä joko yksittäisen oppilaan tai koko ryhmän tukena. Lisäksi tsemppiohjaaja on suunnitellusti tukena yksittäisille oppilaille ennen koulupäivän alkua tai koulupäivän jälkeen. Koulupäivän ulkopuolella tapahtuva tuki voi olla esim. tukemista kouluun lähtemisessä tai auttamista läksyjen teossa. Kyseinen tuki on lyhytkestoista ja sen tavoitteena on auttaa oppilas haastavan vaiheen yli, ohjata toimimaan itsenäisesti ja lopulta voimauttaa koko perhettä.

Tsemppiohjaaja pyrkii toimimaan ennakoivana ”matalankynnyksen” tukena ja tekee tarvittaessa yhteistyötä oppilashuollon kanssa. Haastavan tilanteen tullen oppilas, huoltaja tai esim. vastuuopettaja voi ottaa yhteyttä tsemppiohjaajaan, joka yhdessä muiden toimijoiden kanssa sopii koulupäivän ulkopuolella tapahtuvan tuen toteuttamisesta. Tuesta sovitaan aina yhdessä perheen, vastuuopettajan ja rehtorin kanssa. Myös oppilashuollon eri toimijat (kuraattori, koulupsykologi, terveydenhoitaja, perheneuvola, sosiaalitoimi, nuorisotoimi) voivat osallistua tuen suunnitteluun.

Tsemppiohjaajan tavoittaa Wilman kautta, sähköpostilla sekä puhelimitse (myös WhatsApp).
Yhteystiedot

Hely Kainulainen

tsemppiohjaaja