Liikkuva koulu / Fiksusti kouluun -haastekilpailu liikunnan ja koulumatkaliikkumisen edistämiseksi, vielä ehtii - 25.5. saakka.


15.5.2018 6:00

Liikkuva koulu ja Sitra ovat julkistaneet haastekilpailun koulumatkaliikkumisen edistämiseksi. Haaste on tarkoitettu kaikille suomalaisille kunnille, jotka haluavat lähteä uudistamaan koulumatkaliikkumisen ratkaisuja ja lisäämään koululaisten aktiivisuutta koulupäivän aikana.
 
Kilpailun perusteella valitaan 1-3 kuntaa, jotka saavat yhteensä korkeintaan 60 000 euron kehittämisavustuksen suunnittelemansa ratkaisun toteuttamiseen. Lisäksi kunta saa asiantuntijaryhmän tuekseen.
 
Haastekilpailuun voi osallistua 25.5.2018 saakka. Lisätietoja liikkuvan koulun nettisivuilta (oheinen linkki)