Kouluterveydenhuolto

Kouluterveydenhuollon tavoitteena on turvata jokaiselle oppilaalle mahdollisimman terve kasvu ja kehitys, ja siten luoda perusta terveelle aikuisuudelle.

Kouluterveydenhuoltoon kuuluu oppilaan fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin seuraamisen lisäksi kouluympäristön pitäminen koululaisille sopivana yhdessä koulun henkilökunnan kanssa. Lisäksi
 oppilashuoltotyöryhmään osallistuminen on tärkeä osa kouluterveydenhuoltoa. Terveydenhoitaja toimii myös yhteistyökumppanina kodin ja koulun välillä.

Terveydenhoitaja tapaa jokaisen koululaisen kerran lukuvuodessa. Tarkemmat tarkastukset lääkärintarkastuksineen tehdään 1. , 5.  ja  8.luokan oppilaille. Kahdeksannella luokalla ei enää kirjoiteta nuorison terveystodistusta, koska ajokorttia varten sitä ei enää tarvita. Jos oppilaalla on jokin perussairaus, kirjoitetaan normaali lääkärin lausunto, jos sille on tarvetta esimerkiksi ammatinvalinnan takia.

Ota yhteyttä

Terveydenhoitaja on tavattavissa koululla yleensä maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 8-15. Terveydenhoitajalle voi laittaa myös viestiä Wilman kautta.

Koululääkärin ja fysioterapeutin vastaanotoille pääsee ajanvarauksella terveydenhoitajan kautta.

Laajoihin tarkastuksiin sisältyy kyselyt kotiin, oppilaalle ja opettajalle. Kyselyjen toteutus sovitaan luokan vastuuopettajan kanssa ennen tarkastusten alkua