Kunnallinen päiväkotihoito

Päivähoitoa järjestetään tarpeenmukaisesti eripituisena ja päivän eri aikoihin sijoittuvana toimintana. Palvelut voivat olla hyvinkin monimuotoisia vaihdellen osapäiväisestä toimintapäiväpainotetusta ympärivuorokautiseen hoitoon.

Vuorohoitopäiväkoti Ankkurinappi on 42-paikkainen 1-6 -vuotiaille lapsille tarkoitettu päivähoitopaikka. Päiväkodissa on kaksi ryhmää Ankkuri ja Nappi. Ankkurin tilat ovat sopivia 3-6-vuotiaiden toimintaan ja Napin tilat alle 3-vuotiaille. Lapsiryhmien koko vaihtelee lasten iän ja erityistarpeiden mukaan.

Päiväkoti toimii perhepäivähoidon varahoitopaikkana.

Toimi näin

Hae päiväkotipaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.

Kun kyseessä on äkillinen varhaiskasvatuspaikan tarve (vanhemman opiskelun tai työn aloitus), hakemus on jätettävä viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Lapselle voi hakea varhaiskasvatuspaikkaa kunnallisesta varhaiskasvatuksesta ympäri vuoden.

Päivähoitopaikat uudelle toimintakaudelle 1.8. alkaen ilmoitetaan haettavaksi keväällä. Hakemusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä mikäli lapsella on jo päivähoitopaikka. Hakemus täytyy uusia, kun lapsi aloittaa esikoulun ja tarvitsee aamu-iltapäivähoitoa tai mikäli lapsen nykyinen päivähoitomuoto halutaan vaihtaa perhepäivähoidosta päiväkotihoitoon tai päinvastoin.

Varhaiskasvatukseen haetaan DAISY - sähköisessä palvelussa. Hakemuslomakkeet löytyvät myös sähköisinä tai tulostettavina, tai niitä voi hakea kunnantoimistolta tai päiväkoti Ankkurinapista.

Päätös lapsen varhaiskasvatuspaikasta lähetetään perheille kirjallisena. Päivähoitopaikan vastaanottaminen päättää kodinhoidontuen. Vanhemman on hyvä varmistaa KELAsta, että siellä on tieto lapsen päivähoidon aloittamisesta

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voida muuten järjestää.

Maksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoitopäivien pituus.

Päiväkotihoidosta peritään päivähoitomaksu, joka perustuu lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016).

Tausta ja lainsäädäntö

Alle 7-vuotias lapsesi voivat saada päiväkotihoitoa kunnan järjestämänä. Käytännössä päiväkotihoitoa järjestävät kunnat yksin tai yhdessä, yksityiset toimijat, järjestöt ja muut yhteisöt, joilta kunta ostaa palvelun.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää tämän hyvinvointia. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkotihoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä. Kunnat voivat rajoittaa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen hoitoajan 20 tuntiin viikossa, jos lapsen toinen vanhempi on työttömyyden johdosta kotona.

Varhaiskasvatuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1973/19730036

paivakoti2.jpg
Yhteystiedot

Kaisa Hokkanen

varhaiskasvatusjohtaja

Päiväkoti Ankkurinappi

Äyräpääntie 10 C, 72600 Keitele

Palvelupisteet

Vuorohoitopäiväkoti Ankkurinappi

Vuorohoitopäiväkoti Ankkurinappi on 1-6 -vuotiaille lapsille tarkoitettu päivähoitopaikka, joka on avoinna lasten hoitoaikojen mukaisesti.

Äyräpääntie 10 C, 72600 KEITELE

Kaikki tiedot